maanantai 18. maaliskuuta 2013

Huolta Heronista

Pari päivää Heronin ruokahalu oli melkoisen olematonta, ja kun eilen vihdoin ruoka alkoi pikkuhiljaa maistua paremmin, niin tänään onkin sitten rampattu koko päivä vessassa tekemässä pienenpieniä pissoja.

Pissoista on kuitenkin kertynyt yhteensä aikalailla normaalia "päiväsaldoa" vastaava paakku ja Heronin yleinen vireystila on ollut hyvä. Leikkiäkin tämä on jaksanut. Koska pissaa kuitenkin vielä tulee, niin eläinlääkärin mukaan tilanne ei ole vielä kovin akuutti. Seurailemme siis pissameininkejä ainakin huomiseen.

Päivän suurin pissapaakku suoritettiin puolisen tuntia sitten ja se oli n. lihapullan kokoinen (sellaisen einespullan, ei kotitekoisen).

Väsynyt pissamaratoonari päiväunilla.

9 kommenttia:

  1. Olisi vaan jotain ohimenevää! Mut onneksi on myös hyviä vetskuja nykyään. Aina ei oo ollut niin.

    VastaaPoista
  2. Pidetään peukkuja, etteivät pissavaivat kiusaisi!

    VastaaPoista
  3. Peukut pystyssä täälläkin! Toivottavasti vain pieniä mahanpuruja jotka ovat ohi pian. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Reppana <3 Pidämme peukkuja, ettei tila tuottaisi enempää huolta ja välttäisitte lisävaivat.

    VastaaPoista
  5. Voi hitsi! Toivotaan koko sydämistämme, että on äkkiä ohimenevää! Olisi teille totisesti jo pissivaivat riittäneet!

    Tsemppiä runsaita määriä!

    VastaaPoista
  6. Sympatiat ja tsempit täältä♥
    Toivotaan että tilanne normalisoituu.

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti lirisee jo enemmän kerralla!

    VastaaPoista
  8. Kiitoksia kaikille tsempityksistä! :)

    VastaaPoista