maanantai 28. toukokuuta 2012

Makutesti A'la Heron: Osa 1

 Trovet Urinary Struvite ASD (175g)

Aluksi olin aivan innoissani kun purkkia avattiin, sieltä tulisi nyt oikeaa herkkuruokaa! Ruoka asetettiin eteeni lautasella, kävin nuuhkaisemassa, tuoksu ei miellyttänyt.  Kävin uudestaan tuoksuttelemassa ja kokeilin hieman peittää annosta mielikuvitushiekalla. Ei se mennyt piiloon vaikka kuinka yritin. Minua yritettiin kovasti suostutella maistamaan, joten (hävettää vähän myöntää tämä) mamman mieliksi sitten maistoin ihan vähän. Sitten varovasti maistelin hieman lisää. Se olikin yllättävän hyvää. Söin annoksen loppuun hyvillä mielin, ja sain sitä samana päivänä vielä lisääkin kahteen kertaan. Lautanen tyhjeni joka kerta yhtä helposti.

Sapuska on jonkinlaisessa patée/mousse tyylisessä muodossa, joten pureskeltavaa siinä ei pahemmin ole, mutta maku on kohtuullisen herkullinen ja lautanen tyhjenee ainakin minun osaltani melko nopeasti. Nämä Virtsatieongelmaisille tarkoitetut ruuat eivät mielestäni yleensäkään ole mitään erityisiä herkkuja, ja tämä on kyllä ehdottomasti parhaita märkäruokavaihtoehtoja mitä olen maistanut. Huonoa on ehkä se, että purkki on melko suuri, joten osan päivän annoksista joutuu syömään jääkaappikylminä.


Pisteet:
 ♥ ♥ ♥ ♥
4/5

-Heron

(Huom! Heronin testaama ruokavalio on tarkoitettu ainoastaan kissoille joilla on jo aikaisemmin todettu (ja hoidettu) virtsakiviongelmia. Nämä ruoat eivät sovellu sisältämiensä ravintoaineiden vuoksi terveille yksilöille. Jos epäilet kissallasi virtsakiviongelmaa, käänny aina ensin eläinlääkärin puoleen.)

11 kommenttia:

  1. Hyvä, että ruoka meni alas. Kissa ruoan maistajana on usein hyvin hyvin tarkka ja valikoiva. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä että maistui. Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa osaa. Tätä gourmet-ruokaa ei ilmeisesti lähikaupasta osteta vaan se vaatii erityisen herkkupuodin missä näitä on kaupan, onko näin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näitä Heronin ruokia saa ainoastaan eläinlääkäriasemilta ja joistain apteekeista. Erityistä gourmettia siis ;)

      Poista
  3. Fantsuu - joskus terveellistä ruokaakin voi syödä?

    VastaaPoista
  4. Hyvä että maistui. Mutta tuoksuun voisivat silti kiinnittää huomiota, jos kerran ensivaikutelma oli "peitettävä". ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuoksun peiteltävyys ei ollut ainakaan hyvä puoli :)

      Poista
  5. Hyvä Heron! Kulinaristi oot. :)

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että terveellisyys ja maistuvuus ovat samassa paketissa. Toivottavasti jatkossakin maistuu!

    VastaaPoista